22. lokakuuta 2017

Siviilisääty: Eronnut

avioero, ero, häpeä

avioero, ero, häpeä

avioero, ero, häpeä
Meidän ero tuli voimaan toissa viikolla. Olen siis nyt virallisesti siviilisäädyltäni eronnut. Tilanne on vähän hämmentävä ja kysymyksiä on paljon, niin mulla kuin muillakin. Miltä se tuntuu? Miltä sen kuuluisi tuntua? Minkälainen kaiku on leimassa, jota hyvin harva tietääkseni tietoisesti tavoittelee? Ja miksi se muuten täytyy eritellä siviilisäätyyn, että on joskus ollut naimisissa - miksei eron jälkeen vaan palaa naimattomaksi?

Mitä taas kertoo se, jos virallinen ero ei tunnu oikein miltään? Ja miksi tuntuu pahalta ettei se tunnu siltä kun oli kuvitellut?

Olen törmännyt tässä eromatkan varrella useampaan kertaan keskusteluun avioeroon liittyvästä häpeän tunteesta. Miksi niin moni olettaa, että se hävettää? Kuuluisiko sen hävettää? Onko eronnut aina myös epäonnistunut?

Mua ei hävetä. Päinvastoin. Muutamaa elämäni ihmistä kyllä hävettää, mikä on sinänsä erikoista, sillä tämähän ei ole heidän eronsa lainkaan. Mä en ylipäätään ymmärrä mikä eroissa hävettää. Mä saattaisin joissain tilanteissa tuntea hetkellistä häpeää, jos kokisin vaikka etten olisi yrittänyt tarpeeksi, tai jos tuntisin luovuttaneeni liian helposti, tai vaan siksi, että pääsisin itse helpommalla. Mutta tässä erossa ei käynyt niin - tämä ei ollut nopea, harkitsematon tai helpoin ratkaisu. Koen tehneeni ja yrittäneeni kaiken, mihin siinä tilanteessa pystyin, enkä ymmärrä miksi pitäisi hävetä, jos huomaa, etteivät arjet enää sovi yhteen, tai ettei löydä yhteisestä elämästä enää niitä tunteita, joita kokee parisuhteessa tarvitsevansa. Jos kaksi aikuista haluaa elämältä ratkaisevasti eri asioita, eikö niiden tavoittelu ole viisautta eikä häpeän aihe?

En ole koskaan ymmärtänyt syytä jäädä suhteeseen vain siksi, että on joskus lähtenyt siihen.

Mä en ole ylpeä siitä, että me päädyttiin eroamaan, mutten myöskään häpeä tai koe siitä epäonnistumisen tunteita. Puhun asiasta mielelläni ja myös selitän sitä niille, joista se tuntuu vaikealta ymmärtää. Olen kuitenkin valtavan ylpeä siitä, minkälaisiin ratkaisuihin ja tekoihin olen todistanut itselleni pystyväni, kun tunnen hyvinvointimme olevan uhattuna. Sillä jos sä et pidä huolta siitä, että voit hyvin, kuka pitää?

4 kommenttia:

  1. Vanhemmilla ihmisillä on tuo häpentunne erosta...aivan turha häpeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minustakin - turha häpeä siis. Ja jotenkin on tosi ikävää, että sillä vanhojen ihmisten häpeäntunteella on näköjään kaiku vielä näihin nuorempiinkin sukupolviin.

      Poista
  2. Tosiaankin, miksi hävetä. Elämä vie meitä moneen suuntaan ja ei siinä ole mitään hävettävää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Musta on ihanaa ja rikkaus, että suuntia on monenlaisia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥