22. lokakuuta 2017

Siviilisääty: Eronnut




Meidän ero tuli voimaan toissa viikolla. Olen siis nyt virallisesti siviilisäädyltäni eronnut. Tilanne on vähän hämmentävä ja kysymyksiä on paljon, niin mulla kuin muillakin. Miltä se tuntuu? Miltä sen kuuluisi tuntua? Minkälainen kaiku on leimassa, jota hyvin harva tietääkseni tietoisesti tavoittelee? Ja miksi se muuten täytyy eritellä siviilisäätyyn, että on joskus ollut naimisissa - miksei eron jälkeen vaan palaa naimattomaksi?

Mitä taas kertoo se, jos virallinen ero ei tunnu oikein miltään? Ja miksi tuntuu pahalta ettei se tunnu siltä kun oli kuvitellut?

Olen törmännyt tässä eromatkan varrella useampaan kertaan keskusteluun avioeroon liittyvästä häpeän tunteesta. Miksi niin moni olettaa, että se hävettää? Kuuluisiko sen hävettää? Onko eronnut aina myös epäonnistunut?

Mua ei hävetä. Päinvastoin. Muutamaa elämäni ihmistä kyllä hävettää, mikä on sinänsä erikoista, sillä tämähän ei ole heidän eronsa lainkaan. Mä en ylipäätään ymmärrä mikä eroissa hävettää. Mä saattaisin joissain tilanteissa tuntea hetkellistä häpeää, jos kokisin vaikka etten olisi yrittänyt tarpeeksi, tai jos tuntisin luovuttaneeni liian helposti, tai vaan siksi, että pääsisin itse helpommalla. Mutta tässä erossa ei käynyt niin - tämä ei ollut nopea, harkitsematon tai helpoin ratkaisu. Koen tehneeni ja yrittäneeni kaiken, mihin siinä tilanteessa pystyin, enkä ymmärrä miksi pitäisi hävetä, jos huomaa, etteivät arjet enää sovi yhteen, tai ettei löydä yhteisestä elämästä enää niitä tunteita, joita kokee parisuhteessa tarvitsevansa. Jos kaksi aikuista haluaa elämältä ratkaisevasti eri asioita, eikö niiden tavoittelu ole viisautta eikä häpeän aihe?

En ole koskaan ymmärtänyt syytä jäädä suhteeseen vain siksi, että on joskus lähtenyt siihen.

Mä en ole ylpeä siitä, että me päädyttiin eroamaan, mutten myöskään häpeä tai koe siitä epäonnistumisen tunteita. Puhun asiasta mielelläni ja myös selitän sitä niille, joista se tuntuu vaikealta ymmärtää. Olen kuitenkin valtavan ylpeä siitä, minkälaisiin ratkaisuihin ja tekoihin olen todistanut itselleni pystyväni, kun tunnen hyvinvointimme olevan uhattuna. Sillä jos sä et pidä huolta siitä, että voit hyvin, kuka pitää?

10. lokakuuta 2017

Minä olen kuorma-auto



Tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden lisäksi rehellisyys on mun voimakkaimpia periaatteita. Siitä ei tingitä, on vastassa kuka tahansa. Kasvatuksessa tämä tarkoittaa sitä, ettei lapselle valehdella. Ikinä.

Meillä on kotona voimakas puhumisen kulttuuri. Olen rakentanut sitä tietoisesti siitä asti, kun poikani syntyi. Asioista keskustellaan, niitä setvitään ja selitetään vaikka maailman tappiin asti ja kysymyksiin vastataan vielä sen kymmenennenkin kerran.

Tästä ollaan ihmisten keskuudessa montaa mieltä. Sain joskus kuulla, kuinka ärsyttävää on, kun puhun lapseni kanssa ihan kaikesta. Kuinka suorastaan ottaa päähän, kun selitän hänelle asioita koko ajan. Se oli suurin äitiydestäni ikinä saamani kohteliaisuus.

Tämän vuoden aikana olemme keskustelleet vielä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Uusien asioiden edessä olen pohtinut missä poikani ikätason ymmärrys kulkee ja kuinka kerron hänelle asioita kuormittamatta häntä liikaa. Sillä tahdoin puhua myös erosta, en kaikkea - tietenkään - mutta ehdottoman rehellisesti. Olemme siis keskustelleet tahdosta, rakkaudesta, sanojen ja tekojen tärkeydestä, mielenterveysongelmista, lapsettomuushoidoista ja siitä, kuinka aikuisilla on vastuu pitää huolta itsestään. Kaikkein eniten olemme kuitenkin puhuneet puhumisen tärkeydestä. Siitä, kuinka paljon etenkin vaikeiden asioiden jakaminen helpottaa niitä. Hän on jo todistanut läheltä, kuinka käy kun yrittää pärjätä yksin, joten puhumisen taito on sellainen lahja, jonka toivon kantavan läpi koko hänen elämänsä.

Sanoin hänelle jo keväällä uskovani, että kunhan me olemme yhdessä, selviämme mistä vaan. Viime viikkoina olen onnekseni voinut lunastaa lupaukseni. Raskaan kevään ja kesän jälkeen voimme molemmat hyvin, ja luotan, että pärjäämme.

Tässä rehellisyyshommassa kuitenkin on pari lievää poikkeusta. Viime viikolla nimittäin toimitin vähän joulupukin apulaisen virkaa ja jeesasin hammaskeijua, kun poikani päätti testata tämän ammattitaitoa piilottamalla irronneen hampaan kattolamppuun. Olen kuitenkin ollut myös yhdessä erikoisen kuuloisessa roolissa ihan huomaamattani.

Sunnuntai-iltana, kun yhden pitkän henkistä hyvinvointia koskeneen keskustelun jäljiltä roikuin kerrossängyn laidalla hyvän yön toivotuksilla, poikani tarttui unenpöpperössä käteeni:

- Äiti, sä oot mun kuorma-auto.
- ???
- Sä aina kannat kaikki mun taakat.

Itkuhan siinä tuli, sillä niin olen - ja mielelläni olenkin. Kuka on sun kurma-auto?

13. syyskuuta 2017

Mansen blogikirppis

Mukana! Mansen blogikirppis tulee nyt neljättä kertaa. Tapahtumapäivä on sunnuntai 8.10. ja paikka sama tuttu Vooninkisali Finlaysonin alueella. Ruksi päivä kalenteriin jo nyt, niin et missaa. Klikkaile itsesi myös tapahtuman facebooksivuille, niin pääset seuraamaan ilmoittelua. Eiköhän sinne jotain myyntiin tulevien tuotteiden ennakkokurkistuksiakin lähempänä ilmesty. Toivottavasti nähdään Mansessa!


12. syyskuuta 2017

Vielä ehdit - KOTI Sleepover




KOTI Sleepover aittakylä on Helsingin Torikortteleissa vielä tämän viikon. Mene jos ehdit. Me piipahdettiin siellä siskon kanssa lounastauolla ja jo se tuntui melkein minilomalta. Tunnelma oli tosi rauhoittava. Kamera ei ollut mukana, joten saat  tässä puhelinkuvia fiilistelyyn. Mua harmittaa ihan vietävästi ettei tullut yövyttyä tuolla, on tosi valloittava paikka. Mä tykkään kyllä Torikortteleiden tiloista muutenkin. KOTI Sleepoverin kanssa samassa yhteydessä on TypoCraftHelsingin julistenäyttely, me katsottiin se samalla.

Nyt jos sua alkoi innostaa, niin tälle viikolle oli kuulemma vielä vapaita aittoja. Vai joko oot käynyt tuolla? Ehkä yöpynytkin? Mitä pidit? 

8. syyskuuta 2017

Yksin



Reppu on pakattu. Etsitty se turvallisimmalta tuntuva yöpuku, tutuin kirja ja lempilelu. On mietitty monta kertaa mitä kaikkea määränpäästä löytyy ja mitä viikonlopun aikana voisi tarvita. Olen luvannut kuljettaa, jos jotain tärkeää unohtuu. Matka ei ole pitkä, vaikka tuntuu siltä.

Luvataan soittaa hyvän yön toivotukset molempina iltoina ja päivisin niin monesti kuin mieleen vaan tulee. Keskellä yötäkin saa soittaa, olen vannonut. Ja luvannut tulla hakemaankin, jos siltä alkaa tuntua. Ihan milloin vain - tietysti tulisin.

Halauksia ja vähän kyyneleitä. Yhtäkkiä meidän uuden kodin eteisessä onkin vaan yhdet kengät. Mitäs nyt?

31. elokuuta 2017

2v ja hyvä fiilis

Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta mun ensimmäisestä blogipostauksesta.
Eilen illalla saatiin rakkaita vieraita, joten ilmassa on iloa ja juhlan tuntua vielä tänäänkin. 
Aamukahvilla vois kippistellä.

Ihanaa olla hyvällä mielellä. Iloa sullekin ja kivaa päivää!

28. elokuuta 2017

Tavallisia toiveita ja ensitunnelmia





Minkälainen todo-lista sulla on sun elämälle? Mulla on aina ollut aika tavallisia toiveita, niinkuin esimerkiksi, että meillä olis hyvä olla ja saatais olla terveitä. Oon ollu tosi onnekas, sillä vaikka mun elämä ei oo mitään yhteiskunnan normien oppikirjakamaa, pääosin ne toiveet on toteutuneet. Käytännönasioitakin listalla on muutama, kuten vaikka oppia se ruuanlaitto ja saada viherkasvit pysymään hengissä. Niissä on vielä vähän tekemistä, mutta hyvään suuntaan mennään sielläkin. Mitään sellaisia konkreettisia "pakko kokea"-asioita en muista äitiyden lisäksi juuri toivoneeni.

Voihan kerrossänky!


Tänä kesänä mun eteen on heitetty monta sellaista arkista kokemusta, joita en oo osannut odottaa, mutta jotka just nyt on nyt niitä, jotka kantaa meidän arkea. Annan esimerkin - En oo ikinä haaveillut nukkuvani kolmevitosena kerrossängyssä lapseni kanssa, niinkuin pysyvästi, mutta tilan takia meillä on nyt niin, ja just nyt se on ihan parasta mitä toi pikkujätkä tietää. Kaiken tän muutoksen keskellä se on joka ilta meidän uudesta sängystä ihan riemuissaan. Totesipa kerran, että on se hyvä kun muutettiin, niin päästiin samaan huoneeseen. Tarkoitan tällä ihmetellä sitä, että kyllä ne on outoja, pieniä asioita, jotka näitä tilanteita kantaa. Eikä niitä mitenkään osaa ennalta määrittää.

Current status


Yh-äiti ja kunnan vuokra-asunto. Meillä on nyt siis väliaikainen koti, pieni kaksio. Tilaa on vähän, mutta just nyt mä pidän kovasti siitä, että saan olla paljon ihan fyysisesti lasta lähellä ja saatavissa. Kukaan kun ei varmasti epäile, etteikö vanhempien ero olis erityisherkälle 10-vuotiaalle ihan helvetillinen paikka. Arki on kuitenkin lähtenyt käyntiin olosuhteisiin nähden tosi hyvin, me ollaan molemmat kasassa ja pääosin hyvällä mielellä. Toisenlaisia aikojakin on varmasti sen suhteen odotettavissa.

Remonttijuttuja ei blogiin varmasti oo lähiaikoina tulossa. Sisustuksen kanssakin voi olla vähän niin ja näin, mä meinaan otin vanhasta kodista just ne huonekalut jotka ehdottomasti halusin säilyttää ja yritin vaan saada ne mahtumaan tänne asuntoon. Ja hei, minkään yli ei tarvitse kiipeillä päästäkseen liikkumaan! Saavutus sekin :)

Se mitä tänne nyt sitten alkaa tulla, on mulle itsellekin vielä ihan täysi mysteeri. Jos sulla on ideoita, toiveita, jotain mikä on kiinnostanut tai jotain mistä haluaisit kuulla, niin kerrothan. Tällä kertaa tulin vaan kertomaan, että täällä ollaan 

30. kesäkuuta 2017

Arvaatko mitä mulla on?

Tiedätkös mitkä ne nämä on? Ne on uuden kodin avaimet!

Uusi koti on pieni ja väliaikainen, mutta mikä tärkeintä, se on meille,
heti vapaa ja hyvin lähellä nykyistä.

Asunto järjestyi vähän yllättävältä taholta, ja ainoastaan siksi, että ihmiset tahtovat auttaa.
Mulle on suuri helpotus, että meille on nyt joku paikka minne siirtyä aloittelemaan uutta elämää.
Ja hei - lapsen kaverit ja koulu säilyy ihan ennallaan, ja se on kuulkaas tärkeintä nyt se!

Jee! Asiat niin järjestyy!
Aivan mahtavaa viikonloppua sulle 

16. kesäkuuta 2017

Sohvapöydän kunnostus - ja muutama ajatus uudesta kodista


Ajatukset alkavat pikkuhiljaa olla uudessa kodissa. En vielä tiedä missä se on, tai yhtään minkälainen, vaan tällä hetkellä se on tunne ja ajatus uudesta alusta. Tein ensimmäiset pienet hankinnat uutta kotia varten jo keväällä, sillä nykyiset tavarat jakautuivat kivuttomasti ja tiedän helposti mitä hankintoja uuden alun edessä tulee. Ihan ensimmäinen hankintani ei kuitenkaan ollut niitä muutamia aivan pakollisia, vaan ostin meille kirppikseltä sohvapöydän. Koivupinnassa ja putkijaloissa oli vaan jotain, mikä herätti ensimmäisen positiivisen ajatuksen siitä, että tulevan kodin hankinnoista saan päättää aivan yksin.

Pöydän pinta oli hieman kulahtanut. Se oli kulunut, saanut muutamia naarmuja ja paikoin vähän lasinpohjista kosteutta, mutta ei mitään sellaista, mitä en osaisi kotikonstein hieman parannella - joten pöytä mukaan ja rautakaupan kautta kotiin. Hain neljän nollan teräsvillaa ja Liberonin Huonekalujen puhdistusaineen ja Finishing Oilin.

Rievuiksi leikkasin palat lapsen jo riekaleisista nukkaamattomista collegehousuista. Putsasin pinnan puhdistusaineella kahteen kertaan, se oli mukava homma ja lika lähti ihan silminnähden. Sitten hioin pinnan 0000-karkeuden teräsvillalla syiden suuntaisesti, putsasin pölyt ja öljysin kahdesti. Valmis! Liberonin Finishing Oil korostaa puun syitä voimakkaasti, joten nyt ajatellen, noin kuluneeseen pintaan olisi voinut valita jonkin muun tuotteen, mutta hyvä lian ja kosteuden suoja tuli ja mun mielestä sopiva kiilto. Joten sellaisena se nyt odottelee uuteen kotiin pääsyä. Toivottavasti se olis pian!

14. kesäkuuta 2017

Täys 10!

Viikonloppuna meillä juhlittiin 10-synttärit! Aamupäivästä iltaan, molempina päivinä. Oli rakasta vierasta isoa ja pientä - ystäviä, kavereita, kummia, tätiä ja mummia. Kävi sekä nopeaa piipahtajaa että kiireetöntä istujaa. Joku tuli ensi kertaa, toinen kaikki jo kymmenen käyneenä. Tulipa yksi ihan tuomistenkin kanssa ja auttavat kädet viuhuivat ♥ Oli musiikkia, naurua, riemukiljahduksia ja pihaleikkejä, yksi nyrjähtänyt nilkka, kaksi lohjennutta hammasta ja kolme pavlovaa. Sunnuntai-iltana siskonpetiin kaatuivat kaksi kaikkensa antanutta, toinen juhlija, toinen järjestäjä - molemmilla onnellinen hymynkare huulillaan.

Juhlia me kyllä just nyt tarvittiinkin. Ja muistutus siitä, kuinka ihania ihmisiä meidän elämä on pullollaan. Sillä ensi kuussa edessä ovat uudet haasteet, kun talomme saa uudet asukkaat ja me siirrymme kohti jotain vielä aivan tuntematonta.

Ja hei, kerranhan sitä elämänsä ensimmäiset pyöreät vuodet täyttää! Nyt rohkeasti uusia päin!

3. kesäkuuta 2017

Sekavia hommia

Tämä viikko on mennyt kaikenlailla sekavissa merkeissä.
On ollut sekalaista säätä, sekalaista sakkia, sekavia ajatuksia ja yksi sekava perheenäiti.

Taivaalta on kevään tavan mukaan tullut vettä, räntää, rakeita ja aurinkoa.

Lapsi on ollut sekaisin koulun kevätjuhlan juontamisen tuomasta jännityksestä,
vaikka tokihan se hyvin meni - ja mulla oli kyynelissä pitelemistä.

Koira on sekoillut isäntänsä viime aikojen hyvin satunnaisesta läsnäolosta,
jota ei se tietenkään voi mitenkään ymmärtää, eikä sille mitenkään selittää.

Mä taas olen ollut vuodepotilaana alkuviikosta tehdyn endometrioosileikkauksen takia.
Reagoin tavallisestikin lääkkeisiin hyvin voimakkaasti,
joten pää on vahvasta lääkityksestä aivan sekaisin.
Että eipä ole kovin kummoista ajatuksenjuoksua tapahtunut lähipäivinä.

Kotikin on sekaisin. Se on varmaan pakollinen sivutuote sille,
kun siivooja vaan makaa vuoteessa kaikki päivät.

Tämän kaiken ohella talon myynti on kuitenkin edennyt järkähtämättä. 
Ensimmäiset tarjoukset on saatu, ja neuvottelut ovat käynnissä. Jee!

Joten toivottavasti nämä tästä lähtee selkenemään.
Sekä asiat, ilmat että pää - siis.
Iloa kaikille tänään lomansa aloittaneille!

12. toukokuuta 2017

Käytännöllisyyden huipulla



Kolmatta päivää mä kannan kukkaruukkua edestakaisin. Siirtelen paikkaa, kiertelen levottomasti. Kasvi on liian suuri, ei tunnu sopivan mihinkään. Mikään ei tunnu sopivan mihinkään.


Mietin sisustusta, myyntistailausta, asunnon parhaita puolia ja mitä haluaisin peittää. Tehtävää on paljon, enkä tiedä mistä aloittaa. Jotain on kuitenkin tehtävä, joten teen ihan turhanpäiväisiä asioita.

Pyyhin pölyt verhotangoista ja pesin uunin. Ulkona siis hilseilee maali, ja mä siirtelen kukkaruukkuja.


Itken, kun asiat eivät tunnu järjestyvän, eivätkä tavarat sovi paikoilleen. Hän tulee viereeni, kehottaa laskemaan kasvin alas - se löytää kyllä paikkansa. "Älä sure, jaetaan se", hän sanoo, ja tekee viivan ilmaan kasvin keskikohtaan. "Laitetaan se puoliksi, ihan niin kuin kaikki muukin." Itken lisää, mutten enää niin lohduttomasti. Asennekysymys. Sehän se osittain on tämäkin. 


Kiitos kaikille viesteistä, edellisen postauksen ihanista kommenteista, tsempeistä ja voimasta.

Te ootte  


4. toukokuuta 2017

Vuoden ero

Vuosi sitten, onnesta ymmyrkäisenä, kirjoitin elämän tuomista odottamattomista iloista. Tämän vuoden alussa väläytin jo vähän talven tunnepuolta, mutta vähänpä silloinkaan tiesin, mitä mun varalle oli ihan pian tulossa. Vähänpä tiedän tulevaisuudesta vieläkään, mutta menossa on heittämällä elämäni rankin kevät. Me ollaan erottu.

Vaikka päätös on järkevä ja harkittu, suru on silti suunnaton. 

Surun lisäksi voimakkaana tunteena on pettymys. Kuinka meille kävi näin? Missä vaiheessa mentiin niin huomaamatta sen pisteen yli, jonka jälkeen ei ollut enää tietä takaisin? On varmasti sanomattakin selvää, ettemme menneet naimisiin aikomuksenamme joskus erota. Ironisesti ero tulee kuitenkin astumaan voimaan hyvin lähellä vain 6. hääpäiväämme.

Tänään allekirjoitimme asuntomme myyntitoimeksiannon. Monen viikon vetkuttelun jälkeen päätös tehtiin järjellä. Tuntuu raadolliselta tehdä asioita, joita ei oikeastaan tiedä haluaako.

15 viikkoa olen itkenyt lähes joka päivä. Milloin mistäkin tunteesta, enkä kertaakaan koko päivää, mutta lähes joka päivä. Tuleva ei pelota, mutta mua pelottaa luopua mun parhaasta ystävästä. Samaan aikaan mä kuitenkin tiedän, että mun täytyy päästää irti. Tän täytyy nyt mennä näin. Jossain tulevaisuudessa tämä on hyväksi meille kaikille. Sinne vaan on vielä niin kovin pitkä matka.

29. maaliskuuta 2017

Kevät



Ihana, ihana kevät!
En muista, että kylmästä tuulesta huolimatta,
kevään tulo ja lisääntyvä auringon valo olis koskaan tuntunut näin tärkeältä.

Muista nauttia 

16. maaliskuuta 2017

Seinän maalaaminen kalkkimaalilla - vinkkejä

Anni Sloan Chalk Paint, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, kalkkimaali seinä, kalkkimaalattu seinä, seinän kalkkimaalaus


Kun kirjoitin olohuoneen uudesta tummasta seinästä, lupasin jakaa pari vinkkiä kalkkimaalilla maalaamiseen. Maalasin olohuoneestamme myös toisen seinän, joten sain kerrankin otettua myös jokusen vaihekuvan - yleensä toimin niin nopeasti, että ne unohtuvat.

Kalkkimaaleja on siis myös niitä, jotka myydään jauheena ja sekoitellaan sitten itse veteen, mutta sellaista en ole kokeillut, vaan tein olohuoneen seinät nimenomaan tällä käyttövalmiilla Annie Sloanin Chalk Paint kalkkimaalilla. Annie Sloanilla on myös erikseen seinämaali, mutta siitäkään mulla ei ole kokemuksia.

Mä en siis ollut ennen työstänyt kalkkimaalia seinään, joten aloitin etsimällä vähän vinkkejä netistä ja kyselin niiltä, joiden tiesin hommaa tehneen. Yksi ohje toistui kaikilla – etene järjestyksessä, äläkä korjaa. Koska tulos oli tumma ja pohja oli valkoinen, ajattelin jo alkuunsa, että se varmaan tarvitsee kaksi kerrosta, enkä ottanut ensimmäisestä suuria paineita. Teippaukset ja suojaukset paikoilleen ja hommiin. Tämä maali on siitä kiitollinen, että roiskeet lähtevät todella helposti pois kostealla rätillä, joten ei stressiä siis.

Mä halusin pinnasta mahdollisimman rouhean, joten otin työvälineeksi 10 cm leveän luonnonharjaksisen pensselin ja sudin kaikilla kerroksilla maalia sekaisin kaikkiin suuntiin. Pensselin kannattaa olla leveä ja paksu, jotta maalia saa mukaan reilusti. Pinta lähtee heti kuivumaan ja jos sitä hankaa liian kuivalla pensselillä, tulee kokkareita. Ole kuitenkin tarkkana valumien kanssa. Mä käytin niin paljon maalia, että mulla jäi niitä ekalla kerroksella reilusti. Hioin niitä sitten hieman ennen toista kerrosta.

Anni Sloan Chalk Paint, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, kalkkimaali seinä, kalkkimaalattu seinä, seinän kalkkimaalaus

Anni Sloan Chalk Paint, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, kalkkimaali seinä, kalkkimaalattu seinä, seinän kalkkimaalaus

Anni Sloan Chalk Paint, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, kalkkimaali seinä, kalkkimaalattu seinä, seinän kalkkimaalaus





Muista sekoittaa hyvin

Nää Annie Sloanin maalit ei vaadi pohjatöitä, joten sutimaan pääsee saman tien, kunhan pinta on puhdas ja kuiva. Aloita sekoittamalla maalia hyvin. Mä siis sekoittelin ensin useamman minuutin ja välillä maalauksen aikanakin. Ohensin maalia vähän vedellä, mutta se on niin tosi tosi paksua, että heti ensi vedoilla tuli mieleen, että olis pitänyt ohentaa ihan reilusti enemmän. Pidin kuitenkin kiinni saamastani ohjeesta ja sudin kertaalleen koko seinän.

Maalia voi siis ihan surutta ohentaa vedellä ja paksuntaa pitämällä kantta auki, helppoa kuin mikä! Maali kuivuu tosi nopeasti ja on päälle maalattavissa jo noin tunnissa. Multa loppui kuitenkin valo ja jatkoin toisen kerroksen seuraavana päivänä. Tällä kertaa ohensinkin sitten ihan reilusti.

Maali ei ole aivan hajuton, mutta niin mieto, että jopa me herkkikset asuttiin huonetta koko ajan ihan normaalisti.

Älä korjaa

Tärkein saamani vinkki kuului suunnilleen näin: ”Etene rauhallisesti järjestyksessä. Hiero maalia pensselillä tarkasti joka paikkaan, sillä et voi korjata sitä jälkeen päin. Se jää näkyviin.” Maali on märkänä hyvin tummaa, ja pinta sekä sävy tulevat esiin vasta kuivuessa. Pinnasta tulee täysin matta. Mulle jäi toiseen kerrokseen hyvin näkyvälle kohdalle kohta, johon en ollut tyytyväinen, ja päätin todistaa saamani neuvon oikeaksi. Ihan todella kalkkimaalipintaa ei sitten voi korjata! Ihan minipienikin korjausyritys jäi todella selvästi näkyviin, joten pakon edessä oli vedettävä koko seinän laajuudelta vielä yksi hyvin ohut kerros maalia pintaan. Pitipähän kokeilla!

Anni Sloan Chalk Paint, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, kalkkimaali seinä, kalkkimaalattu seinä, seinän kalkkimaalaus


Tässä kuvassa toinen kerros on juuri maalattu. Pensselin ristiinveto näkyy pinnassa hyvin, samoin nopea kuivuminen. Kuvat jo valmiista seinästä näet täältä.

Mä oon hankkinut maalini Suvimarjalta. Klikkaile tästä Suvimarjan nettipuotiin, siellä on hyvä valikoima ja tuotteet saa lähipostiin toimitettuina. Ja katso minkälaisessa paketissa! Niin mä, kuin meidän postin naisetkin, olivat ihastuksesta innoissaan. Maalien pikkupurkit on tosi näppäriä pieniin projekteihin, tai kun haluut varmistua sävystä. Ja maalejahan voi myös sekoitella keskenään, joten väriskaalakin on lähes rajaton. Toivottavasti sait tästä apua, jos oli tarvetta – ja ethän kerro kenellekään, mutta mulla on tuolla jo pari purkkia seuraavaan projektiin ;)




19. helmikuuta 2017

Saako joskus olla myös känkkäränkkä?



Jos on ainakin äiti, palvelija, autonkuljettaja, valmentaja, kokki, tarjoilija,
kylvettäjä, ensiapu, sparraaja, siivooja, viihdyttäjä, pyykkäri,
pääsiäispupu, joulupukki ja hammaskeiju,

saako silloin joskus olla myös känkkäränkkä?


10. helmikuuta 2017

Mitä tunsin tänään



Herätessäni tunsin itseni väsyneeksi.

Päivän aikana tunsin iloa monista spontaanisti saamistani halauksista.

Tunsin hämmennystä toisessa ihmisessä aiheuttamastani odottamattomasta reaktiosta.

Tunsin ikävää. 

Tunsin turhautumista tullessani ymmärretyksi väärin.

Tunsin rakkautta katsoessani poikaani, ja huolta ajatellessani hänen tulevaisuuttaan.

Ollessani yksin tunsin tarvetta keskustella.

Tunsin kiukkua kohdatessani vääryyttä.

Tunsin pakahduttavaa onnea kuunnellessani rakkaitteni lähes tikahtuvan nauruun yhdessä.

Illalla tunsin saaneeni paljon aikaan.

Tunsin itsetehdyn pitsan tuoksun. Tunsin tiskivesien valumisen kainalooni nostellessani astioita kuivauskaappiin. Tunsin suurta kiitollisuutta juuri tästä päivästä, juuri näistä ihmisistä,
juuri näistä tunteista.

Ihanaa viikonloppua 


1. helmikuuta 2017

Kaavoihin kangistunut

kalkkimaali, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, seinän maalaus kalkkimaalilla

kalkkimaali, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, seinän maalaus kalkkimaalilla
kalkkimaali, seinän maalaaminen kalkkimaalilla, seinän maalaus kalkkimaalilla




Mun aiemmissa kodeissa on aina ollut vaaleat seinät. Ei aina valkoiset, mutta vaaleat. En tiedä siihen mitään syytä, enkä itseasiassa ollut aiemmin juuri ajatellut sitä. Nyt ihmettelen miksi. Siis miksi ei tullut mietittyä sitä aikaisemmin, ja miksi se tuli mieleen nyt. Hyvä että tuli.

Marraskuussa autoin siskoani Suvimarjan lifestylepuodilla valitsemaan Annie Sloan Chalk Paint kalkkimaalien sävyjä. Muistin samalla parit varastossa odottavat projektituolit, ja koska kaapin käsittely kyseisellä maalilla oli käynyt niin sujuvasti, nappasin maalit siitä mukaan. Pääsin ihan kirjaimellisesti juuri ja juuri kotiovesta sisään, kun sain idean koittaa graffitinharmaata maalia sittenkin meidän olohuoneen seinään. Huoneesta on koko ajan ollut jotenkin fiilis hakusessa, joten ajattelin, että ei se voi pahemmaksi mennä. 

Annie Sloanilla on siis kyllä myös erikseen seinämaali, mutta Suvimarjan Suvi totesi tämän toisen käyvän seinään ihan yhtä lailla. Eli uusi reissu Suvimarjalle ja lisää maalia matkaan. Suvimarjalla on maaleissa tosi hyvä valikoima, ja nettikaupasta tuotteet saa toimitettuna – Paikan päälle ei siis tarvitse aina lähteä, mä vaan olin malttamaton. Ja toisaalta se on kyllä sellainen paikka, että käyn siellä muutenkin mielelläni. Näitä maaleja voi muuten sekoitella keskenään, joten väriskaalakin on lähes rajaton.

Onneksi kokeilin! Oon nimittäin ihan supertyytyväinen! Mä en enää yhtään ymmärrä miksi mulla on aina ollut vaaleat seinät. Huoneeseen tuli kertaheitolla huomattavasti lämpöä ja kodikkuutta, eikä pimeydestäkään tarvitse murehtia, sillä ikkunoita on tilassa reilusti ja valoa tulee paljon. Huone on vähän hankala kuvattava, mutta uskon että fiilis välittyy. Mitä sä oot mieltä?

Koska en ollut aiemmin maalannut kalkkimaalilla seinää, etsin tietoa netistä ja kyselin vinkkejä niiltä, joiden tiesin hommaa tehneen. Maalaaminen erosi aika suuresti siitä, mitä olen aiemmin seiniä maalannut, joten kirjoittelen piakkoin oman postauksen muutamasta hyvästä vinkistä, joita sain tai itse totesin toimiviksi.

Pari aiempaa kuvaa huoneesta löydät täältä. Huoneeseen tuli samalla muitakin muutoksia, kun takkahuoneen sohva kannettiin ylös ja mä viimein luovuin vuosikausia mukanani kuljettamastani käyttämättömästä pianosta. Matot huoneesta puuttuvat puolestaan pikkukoiran kyläilyn takia. Ai niin, ja ne projektituolit – ne on edelleen siellä varastossa.

21. tammikuuta 2017

Se ei aina mee niin



Kun mä aloitin tän blogin, ajattelin, että pidän tän kevyenä ja iloisena. Samalla halusin kuitenkin, että tänne tulis aitoa elämää. No, jokainenhan sen tietää, ettei elämä aina oo kevyttä ja iloista. Joten tässä sitä ollaan.

Mun piti alkuvuodesta päästä kirjoittelemaan teille meidän uudesta koirasta ja kodin reilusti edenneistä remonteista. Piti tulla hehkutusta, vaihekuvia, fiilistelyä ja iloisia hetkiä - Tulikin hautajaiset ja arki pysähtyi. Tuli juuri saadusta perheenjäsenestä luopumisen tuska, eikä kotonakaan muuttuneet kuin hajonneet osat lämminvesivaraajaan. Loma oli raskas ja uneton, eikä arki meinannut ottaa käynnistyäkseen.  Hermot kiristyivät. Ja ei, koira ei kuollut. Hautajaiset olivat rakkaan ihmisen, koira puolestaan lähtee takaisin kasvattajalle ottamaan vähän lisäoppia käytökseen. Yhtä kaikki, mieli on ollut alakuloinen koko porukalla.

Tänään vietin ihanan päivän ystävän kanssa. Muutama kirppis, hyvää ruokaa, kiireetöntä aikaa. Puhuimme tunteja elämästä, ihan tavallisista asioista. Aurinko paistoi. Nauroin paljon, vaikka vähän olis itkettänytkin. Kotimatkalla hain rautakaupasta uuden maalisiveltimen. Kyllä tämä tästä.

Ystävät ♥ Ihanat rakkaat ystävät!

p.s. kuva ei liity tähän mitenkään. musta se vaan näytti kivalta.