25. elokuuta 2016

Yritän edes



Tiedättekö mitä? Mä en osaa laittaa ruokaa. Mä en koskaan keksi mitä voisi syödä, enkä tiedä minkälaisia mausteita käytetään. Pelkään, että kypsennän liian vähän ja siksi kypsennän aina liikaa. Kerrat, jolloin soitan ruokakaupassa apua siskolta tai äidiltäni, eivät enää ole sormin laskettavissa. Olen myös kuullut lapseni suusta kommentin "Nyt on niin hyvää, ettei voi olla äidin tekemää!" Nauroin, koska se ei ollutkaan.

Perhettäni ei kuitenkaan ihan aina nauratakaan. Mies on tässä asiassa huomattavasti lahjakkaampi, ja hoitaakin ruuanlaiton noin pääasiassa. Mutta koska mä en usko, että hyvän makuisen ruuan tekeminen laadukkaista raaka-aineista voi olla mulle mahdoton tehtävä, suhtaudun tähän haasteena ja iloisin mielin. Koska siis haluaisin oppia, niin yritän kovasti, siis hyvin sitkeästi.

Viime aikoina olen onnistunutkin. Kahdesti. Lapsen kanssa elimme puoli kesää hernesosekeitolla, eikä vain siksi, että se on kevyttä ja nopeaa, vaan siksi, että palautteen mukaan se maistuu paremmalta kuin mun ruuat yleensä. Toinen oli vohvelit. Joo, tiedän - vohvelit ei oo ruokaa - mutta silloin kun onnistuminen on vaikeaa, pienimmätkin lasketaan.

Nyt otetaan ilolla vastaan parhaat selviämiskeinot. Millä teidän arkiruokailut pyörii? Kuka keskii mitä syödään ja mistä haetaan vinkkejä? Onko lista toistuva vai jollain hyvä mielikuvitus? Kokataanko teillä kotikeittiössä vai onko nouto-/ravintolaruoka se arjen pelastava juttu? 

8 kommenttia:

  1. En ole minäkään superkokki, mutta pärjätään :D En osaa antaa vinkkejä, meillä todellakin junnaa ne samat ruoat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä niin kummallista miksi sitä tekee toistuvasti jotain samoja ruokia. Tarjolla on mitä ihanimpia, hyvänmakuisia raaka-aineita ja silti sitä pyörittää niitä muutamaa samaa ruokaa ihan kyllästymiseen asti :)

      Poista
  2. Kokosin joskus seinälle listan ihan kaikista ruuista mitä kokataan/ syödään. Jos ei keksi niin luntataan sieltä. Aika monet ruuat meinaa unohtuu jos ei niitä tee hetkeen ja voi sitä iloa kun taas pitkästä aikaa tekee. Muuten tehtäis aina vaan samoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan niin on, että omaa arkeaan on lupa helpottaa :) Ehkä mä kasaankin puhelimeen tollasen listan. On sitten siellä kaupan hyllyväleissä vaeltaessa jotain apuja.

      Poista
  3. Valitettavasti ne samat soosit tuntuu pyörivän päivästä ja viikosta toiseen. Mulla on lista "osaamistani" ruuista, joita sittennpyöritellään. Laitan myös vihkoon ylös mitä on syöty milläkin viikolla, jottei se jauhelihasoosi ole listalla joka viikko.

    Blogeista yritän löytää jotain uusia vinkkejä ja toinen on soppa365 -sivusto.

    Tsemppiä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mun listasta ei vielä tulis kovin pitkä :) Kiitos tsempeistä ja vinkeistä, täytyykin käydä tutustumassa tohon soppa365-sivustoon.

      Poista
  4. Otin Googlen avuksi, koska muuten muistakaan ei ole apua. Löysin nämä jotka toimivat Uudellamaalla, toivottavasti näistä on apua.

    http://www.martat.fi/piirit/uusimaa/tapahtumakalenteri/
    http://herkkutalo.fi/kokkikoulu/
    http://www.teamkitchen.fi/fi/etusivu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jee, kirjaimellisesti käytännön vinkki! Miten mulle ei ole tullut mieleenkään että tätäkin aihetta vois ihan oikeasti vähän opiskella jossain. Kiitos!!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥