19. toukokuuta 2016

Onko kaikilla koirilla oma huone?

Kerroin jo joskus aiemmin etten koskaan unelmoinut omakotitalosta, ja kuules, vielä vähemmän mä unelmoin koirasta. En siis ikinä. Edes pikkutyttönä. Mutta mun mies unelmoi. Jo pikkupoikana. Ja oli myös päättänyt sellaisen saada. Tai oikeastaan ne molemmat, omakotitalon ja koiran.

Alkuun mä olin että EI. Ja sitten mä olin että EI TODELLAKAAN. Karvaa, kuolaa, kävelyä sateessa ja rikottuja tavaroita. Ja mä olin että EI TODELLAKAAN aika monta vuotta. Sitten mun mies oli että nyt todellakin. Ja sitten tuli tää.


Siitä on nyt noin kaksi ja puoli vuotta ja ensisijaisesti väliin on mahtunut seuraavia:

- Karvaa
- Kuolaa
- Sateessa kävelyä
- Revittyjä sohvia (kyllä, monikossa!)
- Yhdet syödyt ikkunanpokat
- Kahdet syödyt ovenkarmit
- Yksi ylöskaivettu puutarha
- Räjähtäneitä sohvatyynyjä, istuinpehmusteita ja pehmoleluja
- Raadeltuja kenkiä, leluja, mattoja, hattuja
- Viidet villasukat
- Kahdet anopin nahkahanskat
- Yksi upouusi untuvapeitto
- Kaikkia mahdollisia eritteitä kaikissa mahdollisissa paikoissa (ja mahdottomissakin!)
- Karkumatkoja

Ainiin - ja kaksi syötyä kipsilevyseinää.

Meille oli muuttanut laumasielu. Omaa perhettään rakastava, läheisyydenkaipuinen stressaaja. Pikkuhiljaa harjoittelimme, etsimme tietoa ja opettelimme. Hän sai oman huoneen, portilla suljetun pienen tilan missä odotella pakolliset eroajat. Kun ei enää ollutkaan isoa taloa valvottavana, hän rauhottui.

Tässä eräänä päivänä hiivin häntä kurkistamaan. Näin hän siellä istui, oman sohvansa käsinojalla. Ikkunassa odotteli isäntää kotiin 

Ihan kiva pallero. 


6 kommenttia:

  1. Meillä on itseasiassa sama tilanne; Mies haluaa koiran, minä en. Tykkään koirista, ne ovat kivoja kun ne on koulutettu ja käyttäytyy hyvin. Kuitenkin ajatus pentuvaiheesta ja juuri noista kaikista asioista mitkä mainitsit saa minut epätoivoiseksi. Onneksi nuo koirapuheet liittyvät hatarasti hamaan tulevaisuuteen ja niin kauan kun meillä on kissoja ei koiraa tule (vanhempi kissa pelkää koiria yli kaiken ja nuorempi puolestaan on aika herkkis kaikelle). Ehkä mieli muuuttuu vuosien mittaan, koskaa ei voi tietää :)

    ps. tuo sohva kuva on kyllä erittäin valloittava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle edellytys koiran hankkimiselle oli täysin mustavalkoinen sopimus siitä että mieheni hoitaa aivan kaiken koiraan liittyvän. Ei se sotkuja estä, eikä sillä mielipahalta välty, mutta siltä ettei tarvitse keskustella kuka siivoaa jälkiä mitenkin paljon. Toki hänellekin oli yllätys kuinka paljon pentuvaihe työllisti. Ei meistä kumpikaan osannut odottaa että käsillä täytyy ihan kokoajan olla parsinneula ja loppumaton varasto puukittiä :)

      Poista
  2. Ihana postaus♥ Meillä meni aika lailla samoin. OLen aina tykännyt kissoista, mutta Niilo käänsi mamin pään ja Niilosta tuli meidän iltatähti. Hän nukkuu vieressämme ja hänellä on oma huone....peilioven takana. Sinne poika menee, kun haluaa olla yksin (tosi harvoin haluaa) ja oma peitto saa kyytiä, kun se asetetaan sopivasti rypuylle♥

    VastaaPoista
  3. ♥♥♥ mä tuun tosta kuvasta niin hyvälle tuulelle. Se on mulla vieläkin puhelimessa, että voin hihitellä hullulle asennolle, jos on ankea päivä. Sulo ei taida olla ihan tavallinen pallero. Vähän höpsö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vähän? :) Onhan hän melko omanlaisensa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥