22. maaliskuuta 2016

Äly hoi, oletko siellä?

Mun toiminta Lapsen kanssa perustuu vahvasti oman lapsuuteni tunnemuistoihin. Kaikki kasvatukselliset periaatteet ja selkeät toimintatavat joita meillä on, pohjautuvat tilanteisiin tai tapoihin joista mulla on vahvimmat tunnemuistot. Joko hyvät tai huonot. Muuten ollaan vähän kuin Ellun kanat

Nettikasvatus onkin sitten haaste. 80-luvun alun lapsilla kun ei mitään nettiä ollut niin omakohtaista mallia ei ole. Ja tää olis nyt just se hetki kun tekis mieli huutaa äitiä.

Meidän pienellä koululaisella on voimakkaita eritysherkkyyden piirteitä etenkin tunnepuolella. Ne periytyvät suoraan multa ja siksi useimmiten osaan tulkata ja toimia tilanteissa omasta mielestäni hyvällä vaistolla. Toki pohjaan tässäkin omaan lapsuuteeni, koska onnenani on ollut äiti joka on osannut käsitellä ja suojella mua kun olen ollut samanlainen herkkis. Ja just nyt nettimaailma on mun suurin kauhu.


Lähinnä haasteellista on ollut varoittaa riittävän painokkaasti pelottelematta kuitenkaan. Tiedättekö millaista on keskustella internetistä 8-vuotiaan tasolla? Mä en. Meillä on toki käytössä kaikenlaiset valvonnat ja blokkerit ettei tämä meistä pienin vahingossakaan eksyisi näkemään mitään sopimatonta. Mutta ikävä kyllä ihmisten typeryyttä ei voi blokata.

Meillä on ollut sellainen tapa että tämä meidän urheiluhullu pieni mies on saanut aika ajoin tabletilta katsella erinäisiä urheiluvideoita. Ja kun tässä sanon että se on hänelle tärkeää, vähättelen aivan järjettömästi, joten koska mä teen pääasiassa töitä kotona ja olen jatkuvasti läsnä, niin näin valvottuna hän on saanut tutustua niihin.

No, tässä eräänä päivänä hän oli sitten hetken yksin kotona, päättänyt katsoa jonkun videon, ja puolivahingossa tempautunut mukaan johonkin samanlaisten pienten kirjoitteluun. Kun se nyt oli ollut siinä, osunut silmään ja alkanut kiinnostaa. No sinnehän oli tietysti sitten joku iältään vanhempi älykkö päättänyt jakaa tuntojaan ja niin heitettiin heipat meidän yöunille.

Me ollaan taas tuntitolkulla keskusteltu tästä netin - ah niin ihmeellisestä – maailmasta, eikä itkulle vaan tule loppua. Tiedän ettei noita voi kaikelta suojella, mutta että mua sapettaa!


Mites teillä on hoidettu tää ns. nettikasvatus?
Tai paikkailtu jo tapahtuneet vahingot?
Vinkkejä?


Eilen ajattelin Valtteria, tänään tätä. On tää maailma joltain osin niin hitokseen kurja.

P.S. Kuvat ovat viime kesän Bengtskärin reissulta eivätkä liity kumpaankaan tapaukseen :) Meidän tunnelmat majakkasaaresta voit lukea siskoni kirjottamina täältä.

2 kommenttia:

  1. Vähän samoja fiiliksiä.

    Tai no. Meidän kohta 10v pojalla ei ole älypuhelinta ja tietokone kun tässä perheessä aukeaa ehkä kerran kuukaudessa pojan nähden.. niin olen tässä pohtinut, että kuinka kauan voi jatkaa tätä netittömyyspumpulissa kasvattamista?

    Että onko hämmentävämpää nähdä asioita kavereiden kännyköiden ruuduilta (on) kuin saada kotona selailla joskus jotain muutakin netistä kuin google street view-näkymiä?

    Ja millainen kummajainen toi tyyppi on muiden ikätovereiden mielestä, kun on ihan hoomoilasena toisten puhuessa tubettajista sun muista.

    Kysymyksiä. Ei vastauksia.
    Eikä varmaan hirveesti auttanut suakaan tää löpinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavaa kuinka ootte pitäneet kiinni omanlaisesta linjasta. Tuntuu että pääasiallisesti etenkin tässä asiassa vanhemmat taipuu ympäristön paineiden alla. Sitten noilla pienillä on kaikki älypuhelimet ja koneet ja vehkeet.

      Ikävä kyllä kukaan ei vaan oo tainnut ilmoittaa mikä näissä asioissa on se oikea toimintatapa. Sitten me ollaan kaikki kummajaisia jonkun mielestä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥