25. marraskuuta 2015

Piristystä pimeään

Mulla on uusi lempihuonekalu. Forssan kirppiskierrokselta kotiutui ruokapöydän ääreen ihana iloisen keltainen pinnatuoli. Tätä ei käsitellä, eikä korjauksille ole tarvetta. Lapsi otti sen ilolla omakseen, ja hyvä niin, sillä hänen paikkansa on pöydässä minua vastapäätä, joten saan ihailla tätä.

Muuten kaikki projektit venyy ja paukkuu. Kotona on meneillään monta ihanaa uudistusta, joten en oikein osaa päättää mihin aikani keskittäisin. Varmasti tuttu tunne monelle.





18. marraskuuta 2015

Syyssukat marraskuussa

Hyväntekeväisyysneuleiden alta tehtiin vauhdilla pois parit jonossa olleet työt. Joskus muiden lankaostosten lomassa nappasin Oulunkylän Lankamaailmasta mukaan 5 kerää ohutta Salidaa kympillä. Nyt ne muutamana iltana taipuivat mukavan ohuiksi värikkäiksi sukiksi mulle ja Lapselle. Ollaan siis joko syyssukissa myöhässä tai kevätsukissa todella ajoissa.

Lapsen toive oli ettei varressa olis ”sitä ruttua”, joten tein joustimen vain takaosaan. Itselleni tein lyhytvartiset, sillä kotikäytössä huomana kääriväni varret jokatapauksessa. Nämä tulivat molemmat yhdestä kerästä/pari. Mun mielestä ihan kivat kahden euron sukat.




17. marraskuuta 2015

Tee hyvää käsitöillä



Sateenkaaria ja serpentiiniä-blogin Laura laittoi mulle haasteen. Hän on mukana hankkimassa käsitöitä Teurastamon joulumyyjäisiin Canelipuu ry:n myyntipöytään. Ja koska, niin kuin Canelipuun väki ja Laurakin, mä uskon toisten ihmisten auttamiseen, lähden mukaan tähän keräykseen.

Multa valmistuivat parin illan telkkariohjelmien ääressä myyntipöytään nämä ihan perussukat. Seuraavat ovat puikoilla. Lisäksi tiskiliinalangat odottavat josko ehtisin vähän niitäkin. Myyjäisiin ehtivät tuotteet jotka toimitetaan Lauralle Helsinkiin 16.12. mennessä.


Nyt mä haastan mukaan kaikki teidät käsityötaitoiset. Käytännöllisiä ja kohtuuhintaisia tuotteita tarvitaan. Ihan jokainen tuote on tervetullut ja tärkeä. Joten jos säkin haluat lajoittaa myyntiin käsitöitä, ilmoittaudu mukaan Lauran sivuilla tästä!

Canelipuu ry toimii Intiassa, Länsi-Bengalin osavaltiossa Sundarbansin alueella, pienessä maalaiskylässä nimeltään Ateswartala. Yhdistyksellä on siellä koulu, joka on toiminut vuodesta 2010 saakka. Oppilaita koulussa on vuoden 2015 alusta lähtien 218 ja koulu tarvitsee lisärakennuksen opetuksen turvaamiseksi. Lahjoitukseina kerätty rakennussumma on saatu täyteen ja rakennustyöt ovat käynnistyneet. Yhdistys kerää rahalahoitusten lisäksi tuloja opetukseen, kouluruokailuun ja rakennusten ylläpitoon. Lisää Canelipuusta voit lukea täältä

14. marraskuuta 2015

Suosittelu sydämestä: Suvimarja

Päiväretki vei tänään Auttoisille. Sain ilon ja kunnian päästä mukaan bloggareiden pikkujouluihin Suvimarja lifestyle- ja sisustuspuotiin ja saada samalla kurkistaa putiikin jouluun hieman ennakkoon.

Aamulla lähtiessäni en tiennyt mitä odottaa, ja hyvä niin, sillä en olisi kuitenkaan osannut odottaa mitään niin ihanaa. Lämmin vastaanotto, ihana emäntä, leppoisa tunnelma ja kaikin puolin ihastuttava miljöö. Ja sanoinko jo että ihana!




Suvimarja sijaitsee Keinuhongan tilalla Auttoisilla. Keinuhongan tilan päätuote on naudanliha, jota varten pihatoissa kasvaa n.500 suloista mullikkaa. Puoti myy kodin sisustustuotteita ja vaatteita (myös netissä) ja yläkerran Navettamarket oman ja lähitilojen ruokatuotteita. Lisäksi pihapiirissä pääsee Antiikkivintille löytämään aarteita. Rannan Villa Mökki on vuokrauskäytössä saunaa, paljua ja majoitusta varten.








Tämän vuoden joulukausi aukeaa lauantaina 21.11. klo 10-15 pidettävillä Joulumarkkinoilla. Päivään mahtuu vaikka mitä ihanaa ohjelmaa ja sopii aivan varmasti ihan koko perheelle.

Joten nyt tulee suoraan sydämestä: Menkää!
Kyllä kuulkaa tuntuu kuin olisi pidemmälläkin lomalla ollut.

Suurkiitos Call It Home-blogin Katille kutsusta!
Iso kiitos Suville emännöinnistä ja mahtavasta kestityksestä! Sanoinko jo että ihana tila teillä?

Kiitos seurasta mahtavat naiset:



7. marraskuuta 2015

Lepopäivä

Edellisiltana vietettiin tyttöjen iltaa hyvän ystävän kanssa ja ajattelin, että tämän päivän tuhlaan hyvällä omallatunnolla. Monen viikon tekemisen tulvassa kun oli yksi tyhjä päivä kalenterissa. Jostain iski kuitenkin kumma tarmonpuuska, joten pihatöihin! Kuusiaita ja pensaat tuli leikattua, piha haravoitua ja kasvimaat hoidettua talvivalmiiksi.

Nyt laitan saunan lämpenemään ja istahdan hetkeksi. Lepopäivä se oli tällainenkin.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!






4. marraskuuta 2015

Kirppislöytö: Sivupöytä

Meille muutti yksi hyödyllinen pikkupöytä lisää. Alkuperäiseltä tarkoitukseltaan tällaiset ovat ilmeisesti tv-tasoja, mutta meillä tämä saa ryhtyä sohvan sivupöydäksi. Siihen on hyvä laskea iltatee ja kutimet. Pinnassa on hieman kulumaa ja ajatuksenani olikin että käsittelen sen jos alkaa tuntua siltä, mutta tällä hetkellä se on mielestäni kaunis noin. Pyörätkään eivät enää liiku kovin sujuvasti, mutta mukavaan viiden euron hintaan se voi seistä meillä paikallaankin.

Joku aiempi omistaja oli hauskasti tuunannut alaritilän päälle tason jonkinlaisesta levystä. En vielä tiedä jääkö se meillä käyttöön. Mitäs sä olet mieltä?