2. syyskuuta 2015

Matkalaukkusänky

Olin tossa sadepäivänä siivoamassa aittaa. Meidän koira oli pentuaikanaan aikamoinen tuholainen ja niiltä ajoita on säilöttynä jos jonkinmoista riepoteltua tavaraa odottamaan uutta elämää. Monesti on ollut puhetta kierrätyskuorman kuljetuksesta, mutta jostain syystä sitä ei ole vielä tehty. Tällä erää aitasta ideoinnin aiheeksi pääsivät päällisensä menettänyt sohvan istuintyyny, kaksi pureskeltua ruokapöydän tuolia, sekä kolhon kokonsa takia käytöstä poistettu matkalaukku. Tässä on tulos.

sänky matkalaukusta, matkalaukkusänky, koiran sänky


Aloitin purkamalla matkalaukun sisustasta kaiken mikä irti lähti. Ulkopuolen kahvat ja lukot jätin paikoilleen. Sillä aikaa kun Mies rälläköi laukusta saranat, mä sahasin tyynystä laukkuun sopivan palan.Tuoleista purin kankaat pois ja ompelin niistä tyynyyn uuden päällisen. Lopuksi vielä Mies porasi laukun renkaat sen pohjaan jaloiksi.



sänky matkalaukusta, matkalaukkusänky, koiran sänky

Niin että siinä se tuholainen nyt nukkuu. Ja aitta on edelleen siivoamatta.

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥